Viimeinen viikko ennen avaamista
Tiedän, että kaikki tulee valmistumaan juuri ennen avaamista. Tällä hetkellä kun grillin oven avaa niin heikko hermoista voisi hirvittää. Onneksi tähän pieneen valmistelu paineeseen on totuttu. Pitää vain luottaa prosessiin, että kyllä se on valmis kun sen aika on.
Eilen perjantaina jokin etiäinen pisti testaamaan kebab varras koneen toiminnan. Hyvä niin, koska tänään pistettiin tilausta saksaan uusista osista. Kyllä ne vielä ehtii avaukseen.
Viikolla tulee niin jäätelöt kuin limukaapit ja limut. Samalla tulee myös limukoneen asentaja.
Kaasuparila tuli viikolla. Kaasuasentaja tilailtiin ja hän ehtii viikolla 51. No hän tulee silloin. Nyt voi jo sanoa, että viikolla 51 tehtävät asennukset saattavat vaikuttaa johonkin.
Aloitimme myös henkilökunta haun. Alkoi tämä alku jo hiukan hirvittämään.

